Eduhousen koulutuksiin osallistujilta laskutetaan ensimmäisen ilmoittautumisen jälkeen yksi 50 €:n koulutuslisenssi Loimun toimesta, jolla saa osallistua niin moneen Eduhousen koulutukseen kuin haluaa vuoden 2025 aikana.
Kuvaus
Tule koulutukseen, jossa opit fasilitoimaan ja vetämään hybridikohtaamisia onnistuneesti sekä ratkaisemaan ongelmia luovasti!
Hybridikokoukset eivät ole ohimenevä trendi, vaan ne ovat tulleet jäädäkseen. Siksi meidän on hyvä tutkia parhaita käytäntöjä ja opetella toimimaan myös kahden erilaisen yleisön edessä yhtaikaa. Usein sanotaan, että hybriditapaamiset ovat vaikeimpia ja että varsinkin etäosallistujat kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi. Hybridikohtaamisia voi olla monenlaisia, seminaareja, kokouksia, workshopeja, koulutuksia, keskusteluja ja tiimipalavereita. Jokaisella näistä on omat lainalaisuutensa.
Erilaisia toimintamalleja tarvitaan myös siihen, osallistuuko etänä esimerkiksi vain muutama osallistuja vai yli puolet, yksilöinä vai pienryhminä. Organisaatioiden toimintakulttuuri osaltaan vaikuttaa erilaisten ratkaisujen toimivuuteen. Tässä valmennuksessa luotammekin myös kollegiaaliseen parhaiden käytäntöjen jakamiseen – emmekä siihen, että yksi ratkaisu sopisi automaattisesti kaikille.
Tässä valmennuksessa käymme läpi konkreettisia ratkaisuja tyypillisimpiin hybriditapaamisten ongelmiin ja jaamme myös kollegiaalisesti parhaita käytänteitä. Lisäksi etsimme yhdessä luovia ratkaisuja osallistujien esiin tuomiin ongelmiin.
Tavoite
Opit fasilitoimaan ja vetämään hybridikokouksia onnistuneesti ja ratkaisemaan luovasti esiin tulevia ongelmia. Saat työkaluja osallistamiseen ja toiminnallisuuteen – ja erityisesti etäosallistujien osallistumiskokemuksen parantamiseen. Lisäksi opit esiintymään luontevasti kahdelle yleisölle yhtä aikaa, sekä livenä että kameran takana olevalle yleisölle.
Kenelle
Koulutus sopii kaikille, jotka haluavat hybriditapaamisten olevan tuloksellisia, voimauttavia ja inspiroivia sekä etä- että lähiosallistujille – olitpa sitten tiimin vetäjä, fasilitaattori, kouluttaja tai luennoitsija.
Ohjelmaversio
Kurssilla käytetään zoom.us -ohjelmaa. Käytä osallistuessasi pöytäkonetta tai kannettavaa tietokonetta. Tabletilla tai puhelimella on vaikea osallistua kaikkiin ohjelman aktiviteetteihin.
Jos käytössäsi on myös tabletti tai älypuhelin, varaa se lähettyville siltä varalta, että haluamme kokeilla kahdella laitteella kirjautumista yhtenä osallistamiskeinona.
Valmennuksessa saatuja työkaluja voit toki soveltaa mahdollisuuksien mukaan myös muille alustoille ja teknisille ratkaisuille.
Lue ilmoittautumisen ohjeet ennen kuin ilmoittaudut koulutukseen.